Kuntavaalit 2021 ja vedonlyönti

Suomessa kuhistiin maaliskuussa, kun Kuntavaalit 2021 siirtyivät varsin lyhyellä varoitusajalla huhtikuusta kesäkuun 13. päivälle. Vaikka kuntavaaleihin onkin vielä aikaa, on vedonlyönti mahdollista jo nyt. Useat suomalaiset vedonlyöntisivustot tarjoavat lukuisia kertoimia ja kohteita kaikille politiikasta kiinnostuneille vedonlyöjille ja monilla suomalaisten suosimilla kasinosivustoilla pääsee veikkaamaan myös kuntavaalien tuloksista.

Oman mausteensa vuoden 2021 kuntavaaleihin on tuonut niiden äkillinen siirtyminen muutamalla kuukaudella eteenpäin koronapandemian vuoksi. Puolueet tekivät päätöksen vaalien siirtymisestä huhtikuusta kesäkuuhun oikeusministeriön kanssa 6. maaliskuuta 2021. Perussuomalaiset eivät olleet siirron kannalla, vaan vastustivat sitä.

Kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuustot kaikkiin Suomen kuntiin. Vaalien siirtyminen tarkoittaa muun muassa sitä, että vaaleissa saa nyt äänestää myös ne, jotka täyttävät 18 vuotta alkuperäisen vaalipäivän (18.4.2021) jälkeen. 19.4-13.6.2021 kaikki 18-vuotta täyttäneet ovat äänioikeutettuja.

Kertoimet kuntavaaleihin 2021

Vedonlyöntisivustot tarjoavat runsaasti erilaisia kohteita ja kertoimia Suomen kuntavaaleihin 2021. Mielenkiintoisimpiin lukeutuvat varmasti koko Suomea koskevat vedonlyöntikohteet – kuka voittaa kuntavaalit keräämällä eniten ääniä koko vaaleissa? Mitä suuremmalla todennäköisyydellä puolue voittaa koko kuntavaalit, sitä pienempi kerroin kyseiselle vedolle on tarjolla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että suurimpana suosikkina kuntavaalien voittoon on Perussuomalaiset, jonka jälkeen jonossa ovat Kokoomus ja SDP.

Helsingin ääniharavaksi taas povataan Vihreitä ja Kokoomus tulee jälleen hyvänä kakkosena. Kertoimet ja kohteet vaihtelevat hieman riippuen sivustosta ja luonnollisesti ne muuttuvat jatkuvasti tilanteen eläessä. Jos haluat tehdä kuntavaaleista entistäkin mielenkiintoisemman ja jännittää tuloksia tuplasti enemmän, voit asettaa vedon esimerkiksi jollekin seuraavista kohteista:

  • Suomi: Suurin puolue (äänimäärä) voittaja
  • Suomi: Suurin puolue (äänimäärä) H2H
  • Helsinki: Suurin puolue (äänimäärä) voittaja
  • Helsinki Suurin puolue (äänimäärä) H2H

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi vetoa voi lyödä myös esimerkiksi Turun, Jyväskylän, Kuusamon, Lahden, Tampereen ja Oulun tuloksista.

Osa sivustoista tarjoaa kertoimia myös puolueiden välisiin kamppailuihin, kuten Keskusta vs. Feministinen puolue, Vasemmistoliitto vs. Liike Nyt ja Perussuomalaiset vs. SDP.

Tiedä mistä lyöt vetoa

Kuntavaalien vedonlyönti koskee yllä mainittujen esimerkkien mukaisesti äänimääriä useimmilla sivustoilla. On siis ymmärrettävä puolueen voittamien äänien ja valtuutettujen lukumäärän välinen ero.

Kun puolueita itseään kiinnostaa paikallisesti äänestettyjen kunnallisvaltuutettujen määrä, vedonlyöjiä sen sijaan kiinnostaa valtakunnallinen äänisaldo. Esimerkiksi puolue saattaa olla äänien puolesta ensimmäisellä sijalla, mutta vasta kolmannella sijalla, mitä tulee valittujen kunnallisvaltuutettujen määrään. Päinvastoin kolmannelle sijalle äänimäärällään päässyt puolue voi olla ensimmäisellä sijalla valtuutettujen lukumäärän puolesta. Ota siis huomioon tämä ero lyödessäsi vetoa.

On tärkeää ymmärtää mistä lyö vetoa. Jos vedossa, kohteessa tai kertoimessa on jotain epäselvää, tai haluat vain pelata varman päälle ja varmistaa, että olet ymmärtänyt vedonlyöntikohteen 100-prosenttisesti oikein, kannattaa tehdä se ottamalla yhteyttä kyseisen sivuston asiakaspalveluun. Vedonlyöntisivustot ovat yleisesti ottaen hyvin selkeitä ja kaikki tarvittavat tiedot ovat vain klikkauksen päässä. Toisinaan kuitenkin on ymmärrettävää, että haluaa saada asiaan varmistuksen oikealta ihmiseltä. Useimmat sivustot tarjoavat asiakaspalvelua live-chatin kautta, joskus jopa ympäri vuorokauden, joten apua on aina saatavilla hyvin nopeasti.

Miksi vedonlyönti ja vaalit kiinnostavat

Vedonlyönti on kiinnostanut ihmisiä aina. Vaalit taas luonnollisesti kiinnostavat ihmisiä, sillä politiikka herättää aina tunteita ja keskusteluja, erityisesti tällaisina aikoina. Koronapandemia on tuonut oman mausteensa soppaan ja nyt kun pandemian kourissa on eletty jo vuosi, alkavat ihmiset väsymään tilanteeseen, joka luonnollisesti vaikuttaa myös ihmisten suhtautumiseen hallitusta ja kunnanvaltuutettuja kohtaan. Tästä syystä kuntavaalit 2021 ovat herättäneet kiinnostusta erityisen paljon, etenkin sen jälkeen, kun ne päätettiin siirtää hyvin poikkeuksellisesti muutamalla kuukaudella eteenpäin. Luonnollisesti vaalit kiinnostavat myös siitä syystä, että kuntavaaleissa valitaan meitä lähimpänä olevat päättäjät, eli kunnanvalutuutet, joiden päätöksillä voi olla vaikutusta jokaisen ihmisen jokapäiväisiin asioihin.

Jos haluat tehdä kuntavaaleista tänä vuonna entistäkin jännittävämmät ja viihdyttävämmät, on sinulla mahdollisuus lyödä vetoa niiden tuloksesta. Voittaako oma puolueesi, kuka on kuntavaalien ääniharava ja kuka taas tulee saamaan vähiten ääniä? Vedonlyönti on hauskaa viihdettä, joka tuo lisäjännitystä arkeen. Muista, ettei sinun tarvitse panostaa suuria summia, vaan jo pienelläkin määrällä voi saada runsaasti jännitettävää ja mukavan kokoisia voittoja, jos vain onni sattuu potkaisemaan. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *